Pelkäämmekö teknologiaa?

On mielenkiintoista lukea Suomen vahvuus- ja tulevaisuusajatuksia. Useissa selvityksissä toivotaan, että Suomi olisi tietotekniikan ja teknologian kärkimaa. Teknologia on liitetty usein ikääntymiseen. Suomi ikääntyy aikaisemmin kuin muu Eurooppa. Olemme ajatelleet, että voisimme tietotekniikan ja hyvinvointiteknologian keinoin osoittaa, miten Suomi hoitaa ikääntyvien kotona asumisen siten, että yhteydenpito, turvallisuus ja hoiva yhdistyvät sähköisin keinoin, hoitajien käyntien avulla ja kotiin annettavin teknisin ratkaisuin.

Puhumme tästä ideaalista korkein sävelin, mutta pienet ovat olleet konkreettiset toteutukset. Olemme edelleen turvapuhelinten ja kotiin tehtyjen teknisten korjausten ajassa. Hyvä näinkin. Avun saanti ja yhteydenpito on tärkeää. Se, että ovi aukeaa nappia painamalla ja että kaapit ovat ”liikkuvia”, huoneet kynnyksettömiä ja sähkölevyt itsestään sammuvia, ne kaikki ovat tervetulleita ratkaisuja kotona asumisen tueksi.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on kuitenkin hyvinvointiteknologiaa lisätty luvattoman vähän. Suunnitelmia ja innovaatioita ehkä on, mutta eivät ne oikein tahdo siirtyä käytäntöön. Pelätään, että teknologia käyttöön otettaessa vie kodeista inhimillisen hoivan ja hoidon. Pelätään, että vanhukset jäävät teknologian ”vangeiksi”. Heitä ei enää muisteta sitäkään, mitä nyt.

Olen seurannut Mäntyharjun kunnan päätöksentekoa siitä, ottaako kunta käyttöön ns. ateria-annostekniikan. Lautakunta hylkäsi esityksen ateria-automaateista ja kunnanhallitus palautti sen lautakunnalle uuteen käsittelyyn. En tunne hylkäyksen enkä palautuksen kirjattuja perusteluja, mutta luultavimmin kyse on edellä kuvatusta. Toisaalta pelätään, että automaatti alentaa vanhuksen arvoa, loitontaa häntä inhimillisestä hoidosta ja tekee palvelusta ”koneen”. Toisaalta automaatteja on perusteltu inhimillisillä tekijöillä. Nykyinen, joskus viileänkin ruuan kuljetus loppuu ja aikaa jää hoitotyöhön. Ateriapalvelu saavuttaisi myös kauempana asuvat ja usein yksin asuvat vanhukset, joille pitkä ajomatka on estänyt avun viennin. Ruoka olisi vaihtelevaa ja sen saisi kuumana eteensä.

Tunnettu tulevaisuustutkija Laurence Smith on sanonut Suomesta: ”Näen maan, jossa on pieni väestö ja paljon vanhuksia. Mitä tällaisen Suomen tulisi sitten pienen, mutta ikääntyvän alueensa eteen tehdä? Laurence Smith kehotti Suomea hakemaan hyödyt kansainvälisyydestä. ”Uskokaa maahanmuuttoon ja uskokaa teknologiaan”. Kannatan näitä molempia keinoja tänne Itä-Suomeen. Teknologiaa on aina mahdollista käyttää viisaasti ja valikoiden. Sitä tarvitaan ikääntyneiden toimintakykyä ja omatoimisuutta edistäviin ratkaisuihin. Teknologiaa voidaan käyttää avohoidollisiin ja itsenäiseen suoriutumiseen kannustaviin palveluihin. Teknologiaa voidaan käyttää entistä enemmän ikäihmisille suunnattuihin neuvontapalveluihin, yhteydenottoon ja palautteen antoon. Teknologiaa voidaan käyttää perustarpeiden kuten ruokailun, puhtauden, liikkumisen ja virkistyksen tarpeisiin. Jos historiaan mennään, radio ja TV:kin ovat teknologiaa. Ääni ei tule puhumaan, mutta ääni ja kuva tulevat teknisesti tilaan. Tai ateria ei tule kiireessä ovenraosta, mutta tulee ohjattuna omasta kodista.

Toivon Mäntyharjulle menestystä ja rohkeutta kokeilla laajenevia teknologian mahdollisuuksia ikäihmisten kotona asumisen tueksi. Ja sitä kautta vapauttamaan henkilökuntaa siihen, mitä ei voi teknistää eli välittämis-, hoito- ja ammatilliseen käsi- ja läsnäolotyöhön.

Pankkiautomaattien maaltapako

Harvaan asutuilla alueilla, maaseudulla, kylillä ja pitäjillä on nykyisin myös harvassa palveluja. Kuva kylän raitin varrella toimivista postista, pankista, kaupasta ja juna-asemasta on historiaa. Kyse ei ole siitä, että aika olisi ”kullannut muistot”, vaan kaikki nämä palvelupisteet ovat todella entistä harvemmin ihmisten lähettyvillä. Kuntien taloustilanne on tietysti vähentänyt myös julkisia palveluja, mutta etulinjassa on ollut markkinaehdoin toimivien palvelujen verkosto.


Silloin ”hyvään vanhaan” aikaan kylän keskustasta löytyi vähintäänkin yksi pankki tai pankkeja. Sitten kansalaisia opetettiin käyttämään pankki- ja maksuautomaatteja sekä nettiyhteyksiä. Laskut saatiin maksetuiksi ja tarpeellista ”riihikuivaa” nostetuksi joka kylällä.

Nyt pankkiautomaatteja ollaan kyliltä vähentämässä. Perusteluja on kysytty. Miksi kuntien kyliltä viedään käteisautomaatin kaltainen peruspalvelu? Mihin saakka iäkkään ihmisen tulee kulkea, jotta saisi käteistä rahaa? Erään pankin pääjohtaja vetosi kustannuksiin, teknisiin ongelmiin ja kävijöiden vähäiseen määrään vähennettävien automaattien kohdalla. Hän halusi asiasta yhteiskunnallista keskustelua ja valtion vastuunkantoa.

Minusta paras yhteiskunnallinen vastuu tässä asiassa on pankeilla itsellään. Perusarvona pankeilla on oltava oma yhteiskuntavastuu. Sen siivittämänä on tehty monta hyvää asiaa ympäristön, kulttuurin ja hyvinvoinnin eteen. Pankin toiminnan tulee perustua asiakaslähtöisyyteen ja viitseliäisyyteen. Pitäkää asiakkaita arvossa huolehtimalla riittävästä automaattiverkostosta käteisen nostamista varten.

Eurooppatiedotuspisteet lakkautetaan ja työntekijät viedään Helsinkiin

Eurooppatiedotuspisteet lakkautetaan ja työntekijät viedään Helsinkiin



Olen yllättynyt siitä, miten vähäistä huomiota päätös Eurooppatiedotuspisteiden maakunnittaisesta lakkauttamisesta vuoden 2013 alusta on herättänyt. Ei oikeastaan mitään. Ulkoasiainministeriö lakkauttaa vuoden 2013 alusta maakunnittaiset tiedotuspisteet Rovaniemeä lukuunottamatta ja siirtää 20 työntekijää ulkoasiainministeriöön Helsinkiin. Onko kyseessä liian pieni asia alueellistamisen puolestapuhujille tai tuntematon asia kansalaisdemokratian kannattajille?

Minusta päätös kokonaisuudessaan on järkyttävä. Aikana, jolloin tarve saada tietoa Euroopan unionin rahakriisistä ja Euroopan unionin toiminnasta on mitä akuutein, meillä tehdään päinvastaista liikettä eli keskitetään tieto ministeriön uumeniin. Olen varma, että yksikään itäsuomalainen ei matkusta Helsinkiin Eurooppa-tiedotuksen perään. Jättää suosiolla kuulematta ja tietämättä.

Tiedän jo ennakkoon, millä keskittämistä perustellaan. Ensiksi tuottavuudella eli sillä, että ministeriöiden tulee löytää säästökohteita. On vain niin kovin tahditonta löytää säästökohde siirtämällä 20 EU-tiedottajaa Helsinkiin. Säästääkö se mitään? Yhdistetään heidän toimintansa mieluummin johonkin alueelliseen valtion toimintaan. Itä-Suomen aluehallintovirasto on valmis keskustelemaan kunkin maakunnan EU-toimipisteen sijoittamisesta osaksi valtion aluehallintoa. Tervetuloa!

Toiseksi Eurooppatiedotuksen toimipisteiden lakkauttamista perustellaan oletettavasti sillä, että nykyisin on mahdollisuus keskittyä verkkoviestintään ja hoitaa ihmisten tiedontarve sillä. Mutta tämäkään perustelu ei toimi. Esimerkiksi Etelä-Savon Eurooppatiedotuksen kävijämäärät ovat olleet koko ajan kasvussa. Toimistolla on käynyt yli 200 ihmistä ja Eurooppatiedotuksen tilaisuuksiin on osallistunut yli 2 600 henkilöä tänä vuonna.

Eurooppatiedotuksella on lisäksi yksi tärkeä tehtävä, joka toimipisteiden lakkauttamisen kautta häviää. Se on nuorten kansainvälisyys- ja Eurooppatietoisuuden lisääminen. Tiedottajat ovat käyneet pitämässä luentoja ja infoja kouluissa ja oppilaitoksissa. Meilläkö on vara menettää tämä? Nuorten halutaan kansainvälistyvän, mutta samalla viedään mahdollisuus tietää Euroopan unionista ja innostua siitä vaikka mahdollisena harjoitus- ja koulutuspaikkana.

Suomi laskee aina tarkkaan, olemmeko EU:lle maksaja- vai saamapuolella. Eurooppatiedotuspisteiden lakkautuksella menetämme vuosittain 400 000 euroa komission tukea. Sekin meillä näyttää nyt olevan vara menettää alueellisen Eurooppatiedon tasa-arvoisen saatavuuden ohella.

Oikein Hyvää Joulua kaikille blogini lukijoille ja Hyvää Uutta Vuotta 2012. Silloin on vielä mahdollisuus korjata päätös Eurooppatiedotuspisteiden lakkauttamisesta.

Pohjois-Karjala saamassa jälleen rasistin maineen

Muistan, kun vielä 2000-luvun alussa erilaisissa kokouksissa Helsingissä minulta kysyttiin Joensuun skineistä. Onko niitä vielä paljon? Voiko kadulla liikkua yöaikaan turvallisesti?

Skinit erotti hyvin pukeutumisen ja kaljun perusteella, joten heitä saattoi myös kiertää, niin, että kadulla ei joutunut vastatusten. Ulkomaalaisilla oli taatusti tuolloin kuitenkin vaikeaa. Erityisesti somalit, mutta laajemminkin vieraita kieliä puhuvat, joutuivat skinien uhkailemiksi. Heidän autojaan rikottiin, kebab-paikkoihin heitettiin kiviä ja polttopulloja.

Kysymyksiä tuli Etelä-Suomessa käydessäni siis kymmenen vuotta sen jälkeen, kun skinit olivat Joensuun katukuvassa. Nyt rasismi on noussut Lieksassa. Se tuli tilaamatta ja pyytämättä juuri aikaan, kun Pohjois-Karjala on muutaman vuoden ollut nettomuuttomaakunta. Juuri, kun Pohjois-Karjalan maakuntaliiton oivallinen mainostyö "Ilon maakunnasta" on löydetty ja saanut monesta suusta tunnustusta. Juuri nyt, kun Pohjois-Karjala ja koko Itä-Suomi näkee yhdeksi menestysstrategiakseen Venäjän ja lisääntyvät matkailumahdollisuudet maakuntaan.

Keskustelin asiasta viime viikolla kaupunginjohtaja Esko Lehdon kanssa. Hän valoi uskoa myönteiseen asennemuutokseen. "Nyt ei pidä jäädä harmittelemaan tapahtunutta, vaan estää kaikin keinoin tämäntyyppisten tapahtumien toistuminen", hän sanoi. Kaupunginjohtaja on toteuttanut yleisötilaisuuksia ja keskusteluja laajoille joukoille. Hän on toimillaan yhdessä kaupungin muiden viranhaltijoiden ja päättäjien kanssa tekemässä sitä ulkoista mainosta vaikeampaa työtä. Pesemässä omaa pesää kuntoon. Toivotan heille tässä työssä mitä parhainta menestystä ja tukea.

Tukea Lieksa nyt tarvitsee. Sitä voi antaa kaupunginjohdolle ja päättäjille Pielisen Karjalan yhteistyön toteuttajat, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja valtion aluehallinnon toimijat sekä monet kansalaisjärjestöt.

Valtio on asettanut valtakunnallisen ja alueelliset etnisten suhteiden neuvottelukunnat vuosille 2011 - 2013. Valtion etnisten suhteiden neuvottelukunnan toiminnan painopisteet keskittyvät yhteiskunnallisen osallisuuden lisäämiseen, maahanmuuttajataustaisten nuorten aseman vahvistamiseen sekä moniarvoisuuteen kunnissa. Nämä tavoitteet ovat ajankohtaisia nyt erityisesti Lieksassa. Itä-Suomen alueellisen etnisten suhteiden neuvottelukunnan tulisi toimia tässä asiassa palokunnan tavoin ja olla Lieksalle tärkeä yhteistyön kanava sekä hakea muutostyöhön myös valtakunnallista tukea ja hankeresursseja.

Luomussako Itä-Suomen tulevaisuus?

Kesäloman jälkeen mieli ja muistot kulkevat vielä luonnossa ja lomassa. Ne näyttävät ainakin meille suomalaisille liittyvän vahvasti yhteen. Luonto on meille yksi pyhimpiä arvoja, luultavasti puhtaimpiakin arvoja. Vesistön, kalojen, metsien, marjojen ja peltojen sekä muiden tuotteiden puhtaus voisi olla Itä-Suomen mahdollisuus ja tavaramerkki.

Luomu liittyy luontoon ja se on sanana tullut meitä lähelle. Vuoden vaihteessa julkaistu Suomen maabrändiraportti uskoo vahvasti luomuun. Luomu nostetaan keskeiseksi osaksi Suomen ympäristöteemaa. Tavoitteeksi asetetaan, että Suomen maataloudesta puolet on luomua vuonna 2030 eli 18 vuoden kuluttua. Tavoite on mittava. Se vaatii toteutuakseen uudenlaista maatalouden nykyisen tehotuotantomallin sijaan ja rinnalle.
Kesälomaviikkojen aikaisessa Länsi-Savon lukijakommentissa oli todettu: ”Ei ole kulunut kuin 50 vuotta, kun lähes kaikki ruoka oli luomua ja tuotettu lähellä”. Siis vuonna 2060 eläisimme kirjoittajan mukaan maassa, jossa maatalouden lisäksi elintarviketeollisuus ja päivittäistavarakauppaketjut olisivat aktiivisia ”luomulaisia”. Tuntuuko uskottavalta? Tällä hetkellä luomutuotteiden osuus koko kotimaisesta on kuitenkin vain 1,2 prosenttia eli häviävän pieni.

Sanalle ”luomu” löytyy useita selityksiä. Elintarvikeketjut saattavat puhua luomusta silloin, kun tuote on viljelty kotimaassa ja valmistettu luomuna. Luomuinstituutin perustamista selvittävä tohtori, EU-parlamentaarikko ja entinen ministeri Tarja Gronberg on kuitenkin sanonut selkeästi: ”Elintarvikkeet voi jaotella kahteen ryhmään. Ne ovat joko puhtaasti luomua tai sitten eivät”. Tarja Gronberg tekee selvityksen valtakunnallisen luomuinstituutin perustamisesta syyskuun 2011 loppuun mennessä.

Luomulle saadaan tukea hallitusohjelman monesta kohdin. Hallitus lupaa toteuttaa luomualan kehittämisohjelman. Luomun osalta julkisissa hankinnoissa luvataan kasvattaa markkinointia ja vientiä. Hallituksen esittämään erilliseen Itä-Suomi ohjelmaan luomu kannattaa ehdottomasti sisällyttää. Etelä-Savo on ollut positiivinen edelläkävijä asiassa ja tuen kaikin voimin luomuinstituutin perustamista Mikkeliin. Ruralia-instituutti on ollut asian osaaja jo kauan ja Etelä-Savossa on hyvä ja monipuolinen luomutuotanto. Koko Itä-Suomi hyötyisi tulevasta instituutista.
Tähän lopuksi vielä pari mukavaa itäsuomalaista kesän juttua luomusta. Savon Sanomat kertoi lähiruokaviestistä, joka pyörätapahtumana järjestetään viidennen kerran Nurmeksesta Nilsiään. Sen teemana tänä vuonna on erityisesti luomuvilja. Toinen juttu oli kansanedustaja Pentti Oinosen kolumni geenimuuntelemattoman ruoan tuotannosta. Geenimuuntelun vastapainona voidaan alkaa puhua luomuruoasta, jonka avulla voidaan ”vallata maailman markkinoita” kuten Pentti Oinonen toteaa.

Tarvitaanko Itä-Suomeen oma ministeriö?

Odotukset uuden Jyrki Kataisen johtaman hallituksen itäsuomalaisiin ministerisalkkuihin olivat täällä melkoiset. Jossain vaiheessa, kun kuultiin, että kuuden puolueen hallitus on mitä todennäköisin, kävivät veikkailut jopa kolmesta ministeripostista koskien Etelä-Savoa, Pohjois-Karjalaa ja Pohjois-Savoa. Karvas totuus tuli puolue puolueelta. Meillä olisi ollut tarjolla useaan hallituspuolueeseen kokeneita nimiä ja asiantunetmusta sekä sukupuolellista tasa-arvoa, mutta yhtään ministeripaikkaa emme saaneet.

Ei hallitusta kannata kuitenkaan maan rakoon haukkua, vaikka näin kävikin. Teot puhuvat puolestaan ja se nähdään ajan myötä. Uudelle hallitukselle toivotan mitä parhainta onnea ja menestystä. Työ on rankkaa niin sisä- kuin ulkopoliittisestikin tässä ajassa ja tällä kokoonpanolla. Ja sen lisäksi pitäisi ottaa huomioon alueellinen tasapuolisuus ja maan erityiset olosuhteet erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen osalta.

Toivon, että hallitusohjelmaan kirjattu kuntarakenteen uudistus toteutuisi alhaalta ylöspäin, ei pakolla. Samoin tulee huolehtia siitä, että isot kuntarakenteet eivät tarkoita palvelujen keskittämistä, vaan harva asutus ja syrjäiset kolkat Itä-Suomessa vaativat erityishuomiota. Kannattaisikohan kokeilla lähipalvelumääritelmää palvelujen järjestämisessä, vaikka idea tulikin nyt oppositiossa olevalta Keskustalta? Riittävän vahvat peruskunnat eivät ole häpiä, päinvastoin, kunhan työ saadaan tehtyä huolella ja laadukkaasti. Kunnat joutuvat nyt kuitenkin jonkun aikaan painimaan edellisen hallituksen Paras-lainsäädännön ja uuden hallituksen vielä määrittelemättömän kuntauudistuksen välissä.

Itä-Suomen kunnilla tulee olemaan entistä tiukempaa, kun valtionosuusprosenttia hallitusohjelman mukaisesti lasketaan. Samaan aikaan ikääntymisen ja rakennetyöttömyyden hoitaminen sekä nuorten koulutuksen ja maakunnissa työllistämisen tarpeet korostuvat. Hallitusohjelmassa mainitut määrärahakohdennukset nuorisotyöttömyyden torjuntaan, koulutustakuuseen ja perusturvan korottamiseen ovat Itä-Suomelle tarpeen.

Hallitusohjelmassa todetaan, että käynnistetään erillinen Itä-ja Pohois-Suomen kehittämisohjelma. Se tulee saada liikkeelle yhteistyössä alueiden, ministeriöiden ja Valtioneuvoston kanssa. Emme tarvitse utopioita, mutta tarvitsemme hyviä itäsuomalaiseen tahtoon ja tarvetilaan perustuvia startegioita. Tuo työryhmä voisi toimia omana Itä-Suomen ministeriönään antamassa äänensä valtakunnalliseen oikean hallituksen päätöksentekoon ja ajatteluun.

Perusturva ei turvaa

Viimeisten vuosien aikana on tehty perusturvaan pieniä, mutta riittämättömiä korjauksia. Ei voi aliarvioida tehtyjä uudistuksia, vaikka ne eivät olekaan pystyneet kuromaan umpeen sitä perusturvan tason laskua, joka vuosien kuluessa on tapahtunut.

Sinänsä hyviä ovat olleet vähimmäisetuuksien saattaminen (opintorahaa lukuunottamatta) indeksin piiriin. Sillä huolehditaan jatkossa, että perusturva pysyy muiden korotusten perässä. Samoin takuueläke pitkäaikaissairaalle, vammaiselle tai eläkeläiselle nostaa vähimmäisetuuden tason yli 100 000 suomalaiselle, joille ei ole kertynyt työeläkkeeseen oikeuttavaa tuloa.

Mutta silti. Perusturvan taso on useimmissa minimietuuksissa niin alhainen, että yhä useampi joutuu hakemaan sen lisäksi viimesijaiseksi tarkoitettua toimeentulotukea. Järjestyshän on aivan väärä. Perusturvaetuuden pitäisi olla korkeampi kuin viimesijainen etuus, jotta asiakas ei rasita hakemuksilla hallintoa tai tule itse luukutetuksi. Suomessa on lisäksi useita kymmeniä tuhansia henkilöitä, jotka eivät hae toimeentulotukea pitäen sitä nöyryyttävänä.

Hallituksen valmistellessa ohjelmaansa on keskustelussa ollut perusturvan tason nosto ja mahdollisuus jättää nosto erilliseksi ilman sen kytköstä ansioturvaan. Näin tulisi juuri tehdä, että uudistus on edes jotenkin kustannuksiltaan siedettävä.

Toivottavasti pääsemme edes asteittain tällä hallituskaudella siihen, että perusturvan taso on vähintään toimeentulotuen perusosan suuruinen. Toinen vaihtoehto on kytkeä perusturvan taso kulloinkin voimassa olevaan takuueläkkeen tasoon.