maanantai, 19. joulukuuta 2011

Eurooppatiedotuspisteet lakkautetaan ja työntekijät viedään Helsinkiin

Eurooppatiedotuspisteet lakkautetaan ja työntekijät viedään Helsinkiin



Olen yllättynyt siitä, miten vähäistä huomiota päätös Eurooppatiedotuspisteiden maakunnittaisesta lakkauttamisesta vuoden 2013 alusta on herättänyt. Ei oikeastaan mitään. Ulkoasiainministeriö lakkauttaa vuoden 2013 alusta maakunnittaiset tiedotuspisteet Rovaniemeä lukuunottamatta ja siirtää 20 työntekijää ulkoasiainministeriöön Helsinkiin. Onko kyseessä liian pieni asia alueellistamisen puolestapuhujille tai tuntematon asia kansalaisdemokratian kannattajille?

Minusta päätös kokonaisuudessaan on järkyttävä. Aikana, jolloin tarve saada tietoa Euroopan unionin rahakriisistä ja Euroopan unionin toiminnasta on mitä akuutein, meillä tehdään päinvastaista liikettä eli keskitetään tieto ministeriön uumeniin. Olen varma, että yksikään itäsuomalainen ei matkusta Helsinkiin Eurooppa-tiedotuksen perään. Jättää suosiolla kuulematta ja tietämättä.

Tiedän jo ennakkoon, millä keskittämistä perustellaan. Ensiksi tuottavuudella eli sillä, että ministeriöiden tulee löytää säästökohteita. On vain niin kovin tahditonta löytää säästökohde siirtämällä 20 EU-tiedottajaa Helsinkiin. Säästääkö se mitään? Yhdistetään heidän toimintansa mieluummin johonkin alueelliseen valtion toimintaan. Itä-Suomen aluehallintovirasto on valmis keskustelemaan kunkin maakunnan EU-toimipisteen sijoittamisesta osaksi valtion aluehallintoa. Tervetuloa!

Toiseksi Eurooppatiedotuksen toimipisteiden lakkauttamista perustellaan oletettavasti sillä, että nykyisin on mahdollisuus keskittyä verkkoviestintään ja hoitaa ihmisten tiedontarve sillä. Mutta tämäkään perustelu ei toimi. Esimerkiksi Etelä-Savon Eurooppatiedotuksen kävijämäärät ovat olleet koko ajan kasvussa. Toimistolla on käynyt yli 200 ihmistä ja Eurooppatiedotuksen tilaisuuksiin on osallistunut yli 2 600 henkilöä tänä vuonna.

Eurooppatiedotuksella on lisäksi yksi tärkeä tehtävä, joka toimipisteiden lakkauttamisen kautta häviää. Se on nuorten kansainvälisyys- ja Eurooppatietoisuuden lisääminen. Tiedottajat ovat käyneet pitämässä luentoja ja infoja kouluissa ja oppilaitoksissa. Meilläkö on vara menettää tämä? Nuorten halutaan kansainvälistyvän, mutta samalla viedään mahdollisuus tietää Euroopan unionista ja innostua siitä vaikka mahdollisena harjoitus- ja koulutuspaikkana.

Suomi laskee aina tarkkaan, olemmeko EU:lle maksaja- vai saamapuolella. Eurooppatiedotuspisteiden lakkautuksella menetämme vuosittain 400 000 euroa komission tukea. Sekin meillä näyttää nyt olevan vara menettää alueellisen Eurooppatiedon tasa-arvoisen saatavuuden ohella.

Oikein Hyvää Joulua kaikille blogini lukijoille ja Hyvää Uutta Vuotta 2012. Silloin on vielä mahdollisuus korjata päätös Eurooppatiedotuspisteiden lakkauttamisesta.